Hyvä ystävä

Tänäkin kesänä moni löytää uuden ystävän. Naapuriin muuttaa uusia lapsia, harrastuksen parista löytyy kiva kaveri tai kesäleirillä tutustuu hauskaan porukkaan.

Myös meillä Kuohun työryhmässä on solmittu uusia ystävyyssuhteita ja koeteltu vanhoja. Ystävyys ei ole ihan itsestäänselvä juttu. Kaikista ei tule ystäviä, vaikka muuten tultaisiinkin ihan hyvin toimeen. Ja joskus ystävä vain lakkaa olemasta läheinen, vaikka mitään riitaa ei olisikaan. Toisinaan ystävän kanssa tulee riitaa, mutta kun se on sovittu, voidaan taas olla yhdessä.

Joskus ystävä voi tehdä jotain sellaista, että on pakko miettiä, haluaako enää ollakaan hänen kanssaan ystävä. Sellaisista asioista on Kuohu-näytelmässäkin kysymys. Tuleeko Kuohu-keijusta ja Korennosta ystävät? Voiko myös Pahta olla Korennon ystävä? Voiko sellaisen kanssa olla ystävä, joka kiusaa ja nimittelee? Entä sellaisen, joka huijaa ja petkuttaa?

Minkälainen oikeastaan on hyvä ystävä? Kirjoita meille, mitä mieltä sinä olet!

Kirjoituksesi voit jättää kommenttilaatikkoon, tai lähettää osoitteeseen kuohu.valaja@gmail.com

Kimppakyydillä Myllykoluun?

Myllykoluun ei valitettavasti pääse bussilla, lähin pysäkki on kolmostien varressa, ja siitä on vielä noin 7km matka kesäteatteriin.

Oletko tulossa katsomaan esitystä, mutta sinulla ei ole autoa? Tai onko autossasi tilaa? Tällä sivulla voit etsiä tai tarjota kyytiä.

Jätä viestisi kommenttilaatikkoon, ja kerro mihin näytökseen ja mistä olet tulossa. Yhteystietonasi voit jättää sähköpostiosoitteen, mutta omaa koko nimeä, puhelinnumeroa tai kotiosoitetta ei kannatta laittaa näkyviin. Muistathan, että kyytien sopiminen tapahtuu aikuisten kesken!

Ajo-ohjeen löydät Hämeenkyrön näytelmäseuran sivulta. Hyvää matkaa!

Luonnoksesta valmiiksi puvuksi

Muistatkos vielä pukuluonnokset? Nyt puvut ovat valmiit, ja kyllä niistä tulikin hienoja!
Kun vertaat luonnoksia, ja valmiita pukuja, huomaat miten tarkkaan puvustaja on miettinyt yksityiskohtia ja muotoja ennenkuin on ryhtynyt hankkimaan materiaaleja ja leikkaamaan kankaita.

Silja: Kohta työ on valmis!

Odotan jännityksellä mitä muut ovat saaneet aikaan. Millaiset sarvet Satulia nostaa hirvien päähän? Kuinka Mari loihtii avaralle näyttämölle metsän ja Louhikon? Millaisen sävelen Pekko löytää veden väen lauluihin? Kuinka Johanna kampaa Korennon tukan? Millainen on veden väen tanssi Iiriksen mukaan?

Jännittävintä on tietenkin nähdä papereille kirjoitettujen henkilöiden heräävään henkiin näyttelijöiden ja Alman avulla. Itse olen lukenut kaikkien henkilöiden repliikkejä ääneen, mutta miltä Sari saa Kuohun kuulostamaan? Kuinka liikkuu Aijan Korento? Huh. Jännää odotusta.

Meidän perhe Myllykolun kesäteatterissa

Ei katsomassa, vaan tänä kesänä näyttelemässä! Päätimme tehdä hypyn tuntemattomaan ja kokeilla siipiämme näyttämöllä, tutussa kesäteatterissamme Hämeenkyrön Myllykolussa. Silja Sillanpään ihana keijukaissatu Kuohu vei heti mukanaan. On etuoikeus saada olla mukana tekemässä tätä uutta hauskaa ja jännittävää luontosatua, jonka syvempi sanoma on tärkeä ja ajankohtainen. Olemme koko perhe mukana: äiti ja neljä lasta (6kk-9v) näyttämöllä ja isä auttaa vähän lavastuksessa. Rakensivatpa isä ja pojat myös suojaisan lepopaikan kuusen juurelle nelivuotiaallemme, jotta tämä jaksaisi kahden näytöksen sunnuntaitkin!

Näytelmässä mukana olevat lapset aloittivat harrastuksensa jo huhtikuussa ohjaaja Alma Rajalan vetämässä Vesikerhossa, ovathan he näytelmässä Veden lapsia. Siellä tutustuttiin, leikittiin ja maalattiin. Kaikki tekeminen johdatti kohti tulevaa Kuohu-näytelmää. Eläydyttiin kiven, metsän ja veden maailmoihin. Ja ohjaajasta kasvoi huomaamatta suuri idoli - nimi Alma Rajala löysi tiensä moniin hämeenkyröläisiin iltapalapöytiin.

Harjoituksia on nyt joka päivä ja siellä vierähtää aina monta tuntia, säässä kuin säässä. Vauva kulkee äidin mukana puvustajien loihtimassa uniikissa, esiintymisasuun kuuluvassa kantoliinassa, nelivuotias kirmaa pitkin Myllykolua isompien tyttöjen mukana heitä kovin ihaillen, ja 9-vuotiaat kaksospojat käyttävät kaiken ylijäävän ajan ulkoilmateatterin tekniikkaan perehtyen. Lavastaja ja äänimiehet ovat saaneet kovasti kyseleväiset apulaiset!

Ensi-ilta on vasta tulossa, mutta nyt jo voin kiitollisena todeta, että keväinen aavistukseni taitaa toteutua. Teatterikesästä tulee meille hyvin mielenkiintoinen, opettavainen ja antoisa. Ulkomaanmatkat haalistuvat kokemuksena tämän rinnalla. Itse tekeminen opettaa ja antaa onnistumisen kokemuksia vailla vertaa. Oman tekemisen lisäksi voi ihailla oikeiden näyttelijöiden ammattitaitoista työskentelyä. Ahaa-elämys on myös ollut nähdä teatterin muiden ammattilaisten työ näytelmän eteen. Puvustajien, lavastajan, koreografin, maskeeraajan ja säveltäjän luovuudella ja taidoilla ei tunnu olevan rajaa ollenkaan!

Näyttelemään ei tähän hienoon satuun enää pääse, mutta katsojaksi kannattaa lähteä! Silja Sillanpää on kirjoittanut tämän näytelmän nimenomaan Myllykolun herkkää luontonäyttämöä ajatellen ja on siinä mielestäni erinomaisesti onnistunut. Käsikirjoitus hurmasi heti ensi lukemalta. Kieli on kaunista ja sadun luontosanoma tärkeä. Kuten kyröläiseen maisemaan hyvin sopii - tämä näytelmä on Runsauden Sarvi! Suosittelen kaikille, vauvasta vaariin!

Päivi Välimäki

Veden värejä ja kiven harmautta

Miten lavastus ja puvustus oikein tehdään? Miten piirustukset ja suunnitelmat muuttuvat todeksi. Lavastusta varten on tehty metsäretkiä. käkkyräiset oksat löytävät paikkansa ja saniaiset istutetaan uusiin paikkoihin. Ison osan lavastuksesta voi esitysten päättyessä loppukesästä viedä takaisin metsään! Niin ja kiviä pitää löytää. Niitä pitää tiedustella maanomistajilta, ja sitten järjestää niille kuljetus. Lopulta traktori tuo yksi kerrallaan valtavia kivenjärkäleitä sillan yli lavastaja-Marin osoittamaan paikkaan. Onkohan missään teatteriesityksessä ollut näin monta kiveä lavalla?

Harmaa kivilabyrintti näyttää uhkaavalta, mutta jokin sentään voittaa sen harmauden. Ja se on sininen väri kaikissa sävyissään. Veden väki on saanut esiintymisasunsa. Sininen silkki soljuu tuulessa kun veden aikuiset laskeutuvat arvokkaasti rantaan. Siniset letit heiluvat kun Veden lapset juoksevat lavalle ja alkaa tanssi ja laulu. Puvustusta varten on tietysti käyty ostoksilla, mutta puvustaja-Satulia on myös löytänyt ullakolta yhtä ja toista käyttökelpoista. Vanhoja kankaita voi värjätä ja vanhoja vaatteita voi muokata uudenlaisiksi. Jos et kerro kenellekään, niin voin paljastaa, että Kuohun puku on tehty vanhoista ikkunaverhoista.

Kesäteatterin puvustajalla kannattaa olla iso ullakko ja lavastajalla hyvät kumisaappaat!

Pieni pala kerrallaan...

On jännittävää mennä harjoituksiin Myllykoluun: joka päivä tapahtuu jotain uutta! Milloin on Pekko säveltänyt uuden laulun tai Satulia ommellut uuden puvun, milloin on matkaan tarttunut uusi työryhmän jäsen. Näyttämökin muuttuu jatkuvasti, lavastustyöryhmä tekee kovasti töitä, ja näyttämölle nousee metsää ja louhikkoa. Pieni kuusikin sai siirron katsomon eturivistä näyttämön nurkkaan!

Harjoituksissa on nyt ollut välillä tosi paljon väkeä. Onhan meitä kaiken kaikkiaan iso porukka, kun mukana on Veden lapset ja vanhemmat, nuoret hirvet ja vanginvartijakivet. Silloin on kaikkien oltava tarkkana, jotta ohjaajan neuvot eivät livahda ohi korvien. Välillä hiotaan jotakin pientä yksityiskohtaa, ja muut joutuvat odottamaan. Sellaista teatteri on... Mutta pikkuhiljaa päästään yhä isompia kappaleita eteenpäin. Yksittäiset repliikit järjestyvät sujuviksi kohtauksiksi, kohtaukset lomittuvat toisiinsa. Välillä näytelmä pääsee jo vauhtiin - ja sitten taas keskeytetään. Korento kompastelee, Kuohu unohtaa tekstin ja Veden lapset vaativat vessataukoa. Mutta joka päivä päästään askel eteenpäin kohti valmista esitystä!

Alma: Melkein joka päivä harjoitellaan

Välillä helottaa aurinko, välillä satelee ja tuulee. Kuohun harjoitukset ovat nyt aina ulkona säällä kuin säällä. Enää ei tarvitse sulkea silmiä ja kuvitella, miltä kohtaukset näyttävät. Täytyy siis pitää silmät auki ja tarkkana jotta ehtii nähdä kaiken, mitä näyttämöllä tapahtuu. Harjoitukset imevät mukaansa valtavalla voimalla. Kuohun maailmoissa ei muista mitään muuta!

Esityksen valmistumiseen tarvitaan muutakin kuin ohjaaja ja näyttelijät. Harjoituksia ovat ohjanneet minun lisäkseni myös musiikin säveltäjä Pekko, joka on harjoituttanut lauluja sekä Iiris, joka tekee tanssit. Laulut ovat soineet ladossa, joka palvelee näytöskaudella kahviona. Yhtenä iltana ladossa harjoiteltiin tanssejakin kun ulkona oli liian kuuma!

Ohjaajana on mielenkiintoista seurata toisten pitämiä harjoituksia. Laulu alkaa pienestä hyräilystä. Näyttelijät kuuntelevat Pekon nauhoittamia lauluja ja tapailevat niitä. Pian jo sävel jää mieleen ja mietitään että miten hirvet laulavatkaan, tai miten mahtaa laulaa keiju, joka on jäänyt loukkoon…

Myös tanssiharjoitukset alkoivat pikku hiljaa. Ensin lämmiteltiin, kuunneltiin kehoa ja rentouduttiin. Sitten jo mietittiin veden aaltoja ja kädet lähtivät liikkeelle. Iso näyttelijäjoukko lainehti kuin meri. Se olikin hyvä, koska veden väen tanssia tehtiin. Kuvassa näet Kuohu-keijun roolipuvussaan ja veden väen tanssin pyörteissä.

Isossa työryhmässä on hyvä työskennellä, sillä ideoita on usein yhtä monta kuin on päitäkin niitä keksimään. Kaikki vievät esitystä omalla tavallaan eteenpäin. Näin suurta näytelmäproduktiota ei kukaan voisi yksin suunnitella etukäteen. Iiris näki heti Kuohun ja Korennon ensikohtaamisen liikkeenä, samoin kivinen labyrintti lähti elämään uudella tavalla koreografin ideoista. Pari kahviossa vaihdettua sanaa saivat Veden väen alkukohtaukseen uutta tuulta. Tämän kaiken keskellä pitää vain osata tarttua ideoihin! Samalla jo lavastustyöryhmä tarttuukin reippaasti juurakkoon tuolla metsässä… Kaikki kulkee eteenpäin kohti ensi-iltaa.